OmaTilan tarina
OmaTilan tarina
Olen aina huomannut arjessa asioita, joita muut eivät ehkä pysähdy miettimään.
Yksi niistä oli tämä:
Suomessa on valtavasti paikkoja ja kohteita, jotka ovat olemassa, mutta eivät oikeastaan käytössä.
Saunoja, varastoja, pihoja, halleja, laitureita, verstaita, mökkejä, sähköauton latauspaikkoja ja muita tavallisia kohteita, jotka seisovat suuren osan ajasta tyhjillään.
Samaan aikaan joku toinen etsii juuri sellaista.
Ei välttämättä omaksi. Ei pitkäksi aikaa.
Vain hetkeksi, tarpeeseen, juhlaan, projektiin, säilytykseen, lataukseen, harrastukseen tai hengähdyshetkeen.
Siitä OmaTila syntyi.
Ajatuksesta, että kaikkea ei tarvitse omistaa itse.
Ja että se, mikä on yhdelle tavallista ja käyttämättä, voi olla toiselle juuri oikea ratkaisu.
OmaTila on tehty tavallisille ihmisille.
Minulle OmaTila ei ole vain varausalusta. Se on ajatus siitä, että tavallisten ihmisten omistamissa paikoissa on paljon käyttämätöntä mahdollisuutta. Sellaista, joka löytyy naapurista, omalta kylältä, kaupunginosasta tai tutun reitin varrelta.
Haluan, että OmaTila tekee vuokraamisesta selkeää, turvallista ja helposti lähestyttävää. Niin, että vuokranantaja uskaltaa tarjota omaa kohdettaan vuokralle, ja vuokraaja uskaltaa varata sen luottavaisin mielin.
OmaTilan ytimessä on luottamus, käytännöllisyys ja ajatus siitä, että olemassa olevat kohteet ja välineet kannattaa ottaa paremmin käyttöön.
Siksi OmaTila on olemassa-
Jotta tavalliset ihmiset voisivat löytää toisensa helpommin ja kohteet eivät seisoisi turhaan tyhjillään.
Lämmöllä, Mandi